Vastuullisuus yritystoiminnassa on ollut lakien noudattamista ja vapaaehtoista yhteiskuntavastuutoimintaa. On ollut selvää, että yritykset toimivat vastuullisesti, muuten asiakkaat ja kumppanit katoavat. Mutta nyt perinteinen vastuullisuusajattelu ei enää riitä. Yritysvastuu on voimakkaassa muutoksessa ja tämä muutos edellyttää uusien tietojen ja taitojen oppimista. Entistä laajempaa vastuullisuutta edellyttävät yhä enemmän työntekijät, kumppanit, asiakkaat, rahoittajat ja sijoittajat.

Kestävän kehityksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vaatimukset ovat nousseet keskeiseksi osaksi vastuullisuutta. Muutoksen perusta on ilmastonmuutoksessa, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisessä ja luonnonvarojen liikakäytössä. Nämä aiheuttavat globaalisti uhkia elinympäristölle, elintavoille ja elinkeinoille. Tämä kehitys on pakottanut maapallon vihreään siirtymään, jota ohjaa YK:n Agenda 2030 kestävän kehityksen ohjelma.

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen liikakäyttöön ja fossiilisiin polttoaineisiin. Kestävä talous nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin. Vastuullisuus on vihreän siirtymän ytimessä.

Yritysten vastuullisuustyössä tarkastellaan erityisesti sitä, miten yritys toteuttaa Agenda 2030 kestävän kehityksen ohjelmaa. Työn keskiössä ovat mittaaminen, raportointi ja viestintä. Tuloksena on tietoa siitä, miten yritys edistää toiminnallaan kestävän kehityksen tavoitteita ja miten vähentää haittavaikutuksia. Vastuullisuustyötä ei voi ulkoistaa, vaan sen pitää olla osa yrityksen strategista toimintaa.

Vastuullisuuden EU-sääntely etenee vauhdilla. EU:n vastuullisuussääntelyä ulotetaan vaiheittain erikokoisiin yrityksiin. EU:n yritysvastuulaki, kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä eli taksonomia ja kestävyysraportoinnin direktiivi vaikuttavat vähintään epäsuorasti kaikkiin yrityksiin. Yritysten on tärkeä tuntea vastuullisuuden EU-sääntelyn kehitys ja miten se voi vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn, kilpailutuksiin, rahoitukseen ja raportointivelvollisuuksiin. Vastuullisuustyö voi vaikuttaa lainan korkoihin, pärjäämiseen tarjouskilpailuissa sekä rooliin toimitus- ja arvoketjuissa.

Nyt on oikea hetki aloittaa yrityksen vastuullisuustyö. Savonia-ammattikorkeakoulu järjestää pohjoissavolaisille pk-yrityksille maksutonta vastuullisuussparrausta, joka perehdyttää uuteen vastuullisuusajatteluun. Lue lisää: https://www.savonia.fi/vastuullisuusteko/

Lisäksi on tarjolla maksuton Uusi vastuullisuus -tietopaketti ja verkkokurssi: https://ilmastoturvallisuus.savonia.fi/materiaalit/

Tutustu Savonian vastuullisuusohjelmaan: https://www.savonia.fi/tutustu-savoniaan/tietoa-savoniasta/vastuullisesti-vaikuttava-savonia/

Kirjoittaja:

Jyri Wuorisalo

tki-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu

Alkuperäinen artikkeli: https://www.savonia.fi/artikkelit/savonia-artikkeli-yritysvastuu-muutoksessa/